Huittulan kesälinnut

Kalle Carslstedt  kuvasi joutsenen Onnenlintu teokseen.

Kuvataiteilija veljesten Kalle ja Mikko Carlstedtin kotikylään Sääksmäen Huittulaan muodostui 1910, -20 ja -30-luvuilla vilkas taiteilijasiirtokunta. Kalle ja Mikko Carlstedtin taideopinnot 1910-luvun alussa vei veljekset Helsinkiin Taideyhdistyksen piirustuskouluun ja he tutustuivat pääkaupungin taiteilijaboheemipiireihin: Marraskuulaisiin ja Brondalaisiin. Veljesten lapsuuden kotiin Ollilaan, Kallen Iso Vohlin saareen ja myöhemmin Kiiliän ylä- ja alapytinkiin sekä Mikon Häkärlään ja sen Kanalaan olivat tervetulleita kaikki ystävät perheineen. Sana kulki suusta suuhun, ja kesä kesän jälkeen Sääksmäelle kulki taiteilija toisensa jälkeen. 

 

”Täällä vanhassa Sääksmäessä sitä sentään on mukava olla. Kevät tekee tuloaan ja aurinkoa on yltäkylläisesti. Toivottavasti se Oinonenkin on uskollinen vanhalle rakkaudelleen, eikä hylkää Kanalaansa. Tuntuisipa kesä tyhjänpäiväiseltä, jos kesälinnut jäisivät tulematta.” 
Mikko C 14.3.1930

Monet kyläläiset muistelevat nähneensä kuvataiteilijoita työssään missä milloinkin: Rapolan harjulla, veden äärellä, pellon reunalla, omenapuutarhassa, Huittulan raitin reunalla. Yhdessä kalasteltiin ja kyläiltiin, vaihdettiin kuulumisia ja kahviteltiin Ananiaksen kahvilassa (Postaus: Emäntä-Virtanen). Huittulan leppoisa tunnelma ja kyläläisten rehevät persoonat, kauniit maalaismaisemat, kirkkaat kalavedet voittivat kaupunkilaiskiireet. Täältä oli helppo poimia maisemia ja muita maalattavia: henkilöitä ja arkisia askareita. Mikot, Carlstedt ja Oinonen, maalasivat 'dubletteja' yhdessä samasta asetelmasta tai maisemasta. 

 

”Vuonna 1938 asuimme Sääksmäellä, pienessä mökissä mäen rinteessä. Sunnuntai-iltapäivänä katselin ikkunasta järvelle, jolloin maantieltä alkoi kuulua laulua. Puiden takaa tuli esiin 3-4 tyttöä kukkia käsissään. Siitä sain aiheen Kordelinin kilpailutyöhön, josta tuli toinen palkinto. Sallinen voitti kilpailun.” Olli Miettinen

Kalle Carlstedt (1891-1952)

Opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1911-13 ja Taideteollinen keskuskoulussa 1913. Erikoistui puupiirroksiin ja piti lukuisia näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Kuvitti mm. Maria Jotunin Arkielämää, Eilo Leinon Helkavirret ja Sata kantelettaren laulua, Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut. Koristemaalasi Sääksmäen kirkon tulipalossa tuhoutuneet seinämaalaukset vuonna 1933. Osti Iso Vohlin saaren 1920 ja myöhemmin Kiiliän Huittulasta. Avioitui Emmi Lehdon kanssa vuonna 1921. Vaatimaton ja jutturikas kansanmies liikkui paljon luonnossa ja oli kotiseututyön innokas ystävä.

Mikko Carlstedt (1982-1964)

Veljeksistä kansainvälisempi Mikko opiskeli Kallen kanssa samaan aikaan Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1911-13. Opintojaan hän täydensi lukuisilla ulkomaan matkoilla. Maalasi reheviä ja värikylläisiä asetelmia ja maisemia. Taiteellisista ansioista myönnettiin Pro Finlandia-mitali ja taiteilijaeläke 1959. Osti Häkärlän 1924, jonka vanha Kanala korjattiin kesäkäyttöön. Avioitui Zaida Grönholmin kanssa 1920.

Huittulan raitti

Vanajavesi jakaa Sääksmäen maantieteellisesti kolmeen osaan: Kirkonpuoleen, Saarioispuoleen ja Pohjois-Sääksmäkeen. Huittula kuuluu Kirkonpuoleen ja sen nähtävyyksiä ovat Sääksmäen kirkko, Tervapääsky, Rapolan harju ja Voipaalan taidekeskus. Kirkon seutu kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Huittulan kylä polveilee kauniisti harjun rinteessä. Rauhalan koulu ja Häkärlä (yksityisomistuksessa) johdattelee soman kylän läpi Ritvalaan.

Sääksmäellä syntyneitä, sääksmäkeläistyneitä kuvataiteilijoita tai kesävieraita, jotka viipyivät päivän pari, pari viikkoa tai koko kesän: 

Huom! Listaan on poimittu vain osa alueella vaikuttaneista ja käyneistä taiteilijoista.

 

Aarre Aaltonen: opiskeli Wikströmin ateljeessa 1910-12

Wäinö Aaltonen: pommituksia paossa 1944 Kantalassa

Ilmari Aalto: 1914 Huittulassa Hinkkasen majatalossa

Leonard Bäckbacka: 1932-34, 1936 Huittulassa Häkärlän Kanalassa

Kalle Carlstedt: muutti Sääskmäen Kuurilaan pari vuotiaana, Ollila perheen kotitalo, osti Iso-Vohlisaaren 1919 tai 1920, hankki Kiilian alapytingin 1927 ja Kiiliän päärakennuksen 1934. Asui ja vaikutti Sääksmäellä koko elämänsä ajan.

Kerstin Carlstedt: Mikko Carlstedtin tytär, taidemaalari, asuu kesät Häkärlässä

Mikko Carlstedt: Kallen pikkkuveli, Ollila perheen kotitalo, osti Häkärlän 1920-luvulla. Asui 1924-40 kokonaan Sääksmäellä, 1940 jälkeen kesät Sääksmäellä.

Olof Eriksson: 1953 Ritvalan Vekan talossa

R.W. Ekman: maalasi Sääksmäen kirkon alttarimaalauksen 1848

Uuno Eskola: muutamia kesiä 1930-luvulla Ritvalassa Paavonmäen Valmun talossa, talvisodan aikana Ritvalan Hinkan talossa

Akseli Gallen-Kallela: 1882, 1883, 1887, 1891, 1893, 1894 Rapolan kartanossa

Albert Gebhard: 1920-luvun puolivälistä 1937 asti Ritvalan Hakalassa

Diehl Gösta: 1936 Huittulassa

Emil Halonen: opiskeli Wikströmin ateljeessa 1895-97

Pekka Halonen: kesät 1894 Visavuoressa, mahdollisesti 1896 kävi täällä, 1897 Kalalahdessa

Reino Harsti: viisi kesää Kalle C:n Iso-Vohlissa 1930-40-lukujen taitteessa

Ilmari Ikonen: 1942 Huittulan Häkärlän Kanalassa

Elias Ilkka: Wikströmin oppilaana 1908-09, asui vuodesta 1941 kuolemaansta asti Voipaalassa

Oskar Jauhiainen: asui Visavuoressa 1940-luvun lopulla vuoden, kaksi.

Kirjailija Viljo Kojo: 1915 Huittulassa, Ollilassa, 1916 Häkärlässä vuokralla

Per Åke Lauren: Bertel Gribenbergin luona Ala-Pohjassa ennen vuotta 1918, 1921-22 perheen luona Tarttilassa Maastolpan talossa

Paavo Leinonen: 1933 Sirénin mökissä ja Häkärlän Kanalassa Huittulassa

Arvo Makkonen: 1912, 1913 Huittulassa

Eemu Myntti: Lauri Halmeen huvilalla 1927

Väinö Nuuttila: 1935 Häkärlän Kanalassa

Mikko Oinonen: 1919 yhdessä Joel Lehtosen kanssa Huittulan Kiiliän alapytingissä, 1920-21 Ruutilan torpassa ja Näppilän nahkuriverstaan rakennuksessa, 1926 Huittulan Häkärlän Kanalassa

Onni Oja: 1950 Rapolan Mummonpirtissä

Joel Petterson: 1918 Huittulassa

Evert Porila: syntyi Sääksmäellä, Wikströmin oppilaana noin kolme vuoden ajan alk.1905.

Väinö Richard Rautalin: opiskeli Wikströmin ateljeessa 1911-13

William Rosenberg: 1939 Kalle C:n Kiiliässä

Hanna Rönnberg: tiedetään vierailleen Linnaisissa sukulaisten luona ja mahdollisesti Visavuoressa. Tunsi Wikströmin Ahvenanmaan Önningenbyn taiteilijayhteisön kautta.

Tyko Sallinen: 1934 Häkärlän Kanalassa, 1935, 1936 Kiiliän alapytingissä,1937 Häkärlän Kanalassa

Vilho Sjöström: asui Kälään kappalaispappilassa ja opiskeli Gallen-Kallelan opissa talven 1893-1894

Kari Suomalainen: Wikströmin tyttärenpoika asui kesät Visavuoressa. Perheen kesämökki isoisän ateljeen läheisyydessä. Lahjoitti laajan tuotannon Visavuoren museosäätiölle, Kari-paviljonki valmistui 1990.

Lyyli ja Matti Visanti: 1942 Ritvalan Vekan talossa

Aukusti Veuro: syntyi ja asui Tarttilassa

Jaakko Veuro: Aukusti Veuron poika, syntyi ja asui Tarttilassa

Carl Wilhelms: 1922 Anttilan kievarissa Huittulassa

Emil Wikström: rakensi Suomen ensimmäisen erämaa-ateljeen Visavuoreen, suunnitteli ja rakennutti uudet rakennukset vanhan tulipalossa tuhoutuneen tilalle 1900-luvun alussa. Asui Visavuoressa ympärivuoden 1918 asti, jonka jälkeen talvet Helsingissä. Muita oppilaita: Lauri Heinänen, Theodor Schalin, Into Saxelin.

Magnus von Wright: 1846 kuvitti Finland framställt i teckningar, Suomi kuvina -kirjaa. Piirroksia Voipaalasta, Sääksmäen kirkosta ja Rapolan harjulta

Ilmari Vuori: 1917-19 Ollilassa, 1924 ja 1925 Häkärlän Kanalassa, 1936 Renvallien huvilassa Huittulassa

Lähteet:

Kuuliala, Hohteessa menneiden kauniiden kesien, 1992

Selin, Sääksmäen pitäjän historia II, 1982
Kuva: Djadja-P, www.imagepark.biz

Saxamaeke, Sexemaki, Sexmäki

Elias Ilkka (1889-1968), Sääksi 1964

Vanhimmissa maininnoissa Sääksmäen nimi esiintyy Saksamäen muodossa eli Saxamaeke. Myöhemmin se säännöllisesti kirjoitetaan ä:llä, aluksi Sääksenmäki ja 1550 alkaen Sääskmäkenä eli Sexmäki. Todennäköisesti kirkko ja seurakunta on 1200-luvulla nimetty lähettyvillä sijainneen huomattavan paikan mukaan. Sääksen pesä mahtoi näkyä kauas. Kerrotaan, että Sääksmäen kirkon paikalla kasvoi suuri puu, jossa oli sääksen pesä. Kun puu kaadettiin, lensi lintu Kalvolan Sääksniemeen. Toisen tarun mukaan puu sytytettiin palamaan, jolloin sääksi lensi pappilan rantaan ja toi sieltä veneellä vettä sammuttaakseen liekit. Kolmannessa tarussa kuusi on satalatvainen ja niin iso, että sen juurella olevassa kolossa mahtui yöpymään paimen laumoineen. Tarinan mukaan puussa asuva lintu samaistettiin pahoiksi leimattuihin pakanajumaliin, ja siksi kuusi kaadettiin.

Sääksmäki sai nimensä sääksen eli kalasääsken mukaan. Vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers (1954). Kun Sääksmäki liitettiin Valkeakoskeen vuonna 1973, vaakunan 'peri' Sääksmäki-seura.

Lähde:

Alanen, Lehtinen, Rapola tutkimuksia 5, Sääksmäen vanhat paikannimet ja
historialliset kartat Valkeakoskella 2003
Jutikkala, Sääksmäen pitäjän historia 1934

Sääksmäki-seuran www-sivut
Kuvat: Voipaalan kuva-arkisto

Ihastuttava emäntä-Virtanen

 Ananias Virtanen Rapolan harjulla (1912).

Elelipä aikanaan Huittulan raitilla Ananias Albinus Virtanen (1852-1919), jota kutsuttiin emäntä- Virtaseksi. Tämä leskimies sai lempinimensä erinomaisista emännöintitaidoistaan ja ulkomuodostaan. Hän kutoi kankaita, pesi pyykkiä, keitteli kahvia vierailleen. Ananiaksen vaatimaton 'kahvila' oli erityisen suosittu sääksmäkeläisten taiteilijoiden keskuudessa, se oli Mikko (1892-1964) ja Kalle Carlstedtin lempipaikka.

Seuraavassa kirjeessä taiteilija Kalle Carlstedtin kuvailee kahviloitsijaa kirjailija Viljo Kojolle. Kirje on julkaistu Viljo Kojon Kiusauksesta kirkkauteen ja Taiteen tie on pitkä -teoksissa.

"Rakas Salo (Kojo)
Ihastut varmasti Ananias Albinus Virtaseen, leskimieheen, joka harjoittaa kahviloitsijan ammattia kylän harjulla omassa morkussaan, missä on kaksi huonetta: toinen ylä-, toinen alakerroksellisia vieraita varten. Ananiaksella on pitkä pää kuin hevosella, korvat suuret kuin rukkaset, nenä iso ja silmät sellaiset pienet sian silmät, toinen melkein ummessa, punertavan luomen alle piiloutuneena. Hänellä on naisellisen leveät takamukset ja lyhyet jalat, mutta jalkaterät noin puolen metrin pituiset, niiettä kylllä niillä mies seisoallaan pysyy...

Sinun Kalle F:si"

Emäntä -Virtanen pääsi kylähistoriaan kirjailija Viljo Kojon (1891-1966) ansiosta ja vaikka kahvilaa itsessään ei ole, ovat mökin nurkkakivet vielä paikallaan ja hirret päätyivät Kalle Carlstedtin (1891-1952) Vohlisaareen. Emäntä-Virtanen lepää Sääksmäen seurakunnan hautausmaalla nurmettuneen ja nimettömän haudan pohjalla.


Lähde:
Sääksmäki-seuran julkaisu 1976
Kuva: kuvaaja tuntematon

"Tahdon tulla kuvanveistäjäksi."

Vaatimattomaksi ja hiljaiseksi taiteilijaksi kuvailtu sääksmäkeläinen kuvanveistäjä Aukusti Veuro (1886-1954) jää usein mainitsematta puhuttaessa suomalaisesta kuvanveistosta. Aukusti syntyi Sääksmäen viehättävässä Tarttilan kylässä ja pienenä pojankoltiaisena hän kiikutti Veuron emännän erinomaista voita tulevalle opettajalleen Emil Wikströmille Visavuoreen. Kesti kuitenkin parikymmentä vuotta ennen kuin Aukusti otti ja pakkasi savityönsä ja luonnoksia veneeseen ja souti Visavuoreen ilmoittamaan, että haluaa tulla kuvanveistäjäksi. Siihen Wikström oli vastannut: "Jaa-a, kyllähän sellaiseksi pääsee, mutta se vaatii kovan koulun."

Aukusti opiskeli kuvanveistoa Wikströmin opissa Visavuoressa 1906-09 ja vuoden 1910 Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä. Ulkomaan opinnot veivät Veuron Tanskaan Rasmussenin valimolle vuonna 1914 ja kiven käsittelyä oli hän oppinut edellisenä vuonna Hangon kiviveistämössä.

Hymyilen pojan mallina oli yksi
kylän pojista Ilmari Kari.

Aukustin taiteilijakuvaa luonnehditaan luonnonläheiseksi ja pehmeän plastilliseksi. Teokset ovat tunnelmaltaan aitoja. Monet malleista löytyivät läheltä, omasta perheestä ja kylältä. Nappikuoppaa leikkivän pojan (1910) mallina oli kuvanveistäjän nuorempi veli Toivo. Aihe oli tuttu, koska Aukusti itse oli Tarttilan parhaita pelaajia. Aukusti teki useita luonnoksia samasta teoksesta. On mahdollista, että Nappikuoppaa leikkivä poika -teoksesta on pienempi kipsityö Rahakuoppaa leikkivä poika, jonka mallina oli Lauri Kari, yksi kylän pojista. Aukusti maksoi mallina olosta 1 mk/h. Kerrotaan, että Lauri oli ujostellut mallina olemista ja vannottanut, että ateljeen ovi oli pidettävä säpissä istunnon ajan. Kesken istunnon oli ateljeehen tullut talon piika, ihan vain kiusallaan, ja nähnyt alastoman pojan. Lauri oli kauhistunut, napannut housut ja ajanut piikaa takaa housuja heiluttaen! Poikaa oli hävettänyt tapahtuma niin ettei hän ollut suostunut jatkamaan taiteilijan mallina ja siinä samalla oli menettänyt hyvän toimeentulon. Laurin veli, Ilmari Kari oli mallina tutkielmassa Hymyilevä poika. Verkonkutoja mallina oli kylän postinkantaja Salminen.

Pariisin maailmannäyttelyn kunniakirja 1937.

Hyvään alkuun päässyt taiteilija perusti oman valimon pihalatoonsa vuonna 1923 ja Aukustista kehittyi taitava pronssinvalaja. Taiteilijan puoliso, Elsa Veuro oli Suomen tunnetuimman kuvanveistäjän Väinö Aaltosen sisko ja Aukusti toimi lankonsa Wäinö Aaltosen joidenkin teosten valajana. Yksi Aukustin uran kohokohdista oli, kun hän sai Paavo Nurmen patsaan valutöistä Grand Prix Pariisin maailmannäyttelyssä 1937! Tarttilaisessa kylävalimossa valettiin myös Tampereen Hämeensillan Pirkkalaisveistoksista Suomen neito ja Eränkävijä. Kyläläisten mieliin on jäänyt tapahtuma, kun isot veistokset kuljettiin valimosta läheiselle Kuurilan asemalle ja sieltä Tampereelle. Valimotyötä kesti 1930-luvulle saakka. Ateljeetilat ja valimo sijaitsivat Kuurilantien varrella, Mustakannossa.

Veuro voitti ehdotuksellaan Mietteissä 1930 järjestetyn Aleksis Kiven patsaan uusintakilpailun, jossa Wäinö Aaltonen sai toisen palkinnon, mutta kilpailulautakunta päätyi kuitenkin tilaamaan teoksen valtakunnan ykkösveistäjältä Aaltoselta! Aukustin tekemä Aleksis Kiven muistomerkki paljastettiin Nurmijärvellä 1934, mikä on yksi hänen pääteoksistaan. Sotien jälkeen monet kuvanveistäjistä keskittyivät sankaripatsaiden tekemiseen. Veurolta tilattiin sellainen kotipitäjän Sääksmäen hautuumaalle. Tähän vakavaan aiheeseen liittyy inhimillinen tarina, kun mallina ollut kylän tyttö syrjäytettiin isomman mallin toimesta. Veuro muotoili enkelin käden hoikan tytön kädestä, mutta otti loput käsivarresta rehevämmältä mallilta. Muita Veuron tekemiä sankaripatsaita on Kylmäkoskella, Metsäkansassa, Hämeenlinnassa, Somerolla ja Loimaalla.

Aukusti Veuron lapsenlapsi Anja Veuro
esittelee Maastolpan talossa Vasikanjuottaja
kipsiä, joista kuvassa Forssassa
olevan pronssiveistoksen luonnos.

Aukustin vanhemmat Juho ja Sanna ostivat Paasian talon vuonna 1912. Paasian talo on kylän vanhin ratsutila. Avioiduttuaan Aukusti ja Elsa Veuro ostivat Tarttilan raitilta Seurantalon takaa Pikku mökin (molemmat talot on purettu). Perheeseen syntyi kaksi lasta: Esko ja Jaakko.Vuonna 1953 perhe osti Männistön talon Sariolan perikunnalta. Maanviljely, veistotyöt ja valaminen rytmittivät perheen elämää. Vuonna 1970 Elsa Veuro lahjoitti Forssan kaupungille osan miehensä veistoskokoelmasta. Kuvanveistäjän syntymän 100-vuotismuistonäyttely oli Forssassa 1986.

Julkisia teoksia mm. 
Verkonkutoja, 1910-13, Forssa
Istuva tyttö, 1912, Forssa
Aleksis Kiven patsas 1934, Nurmijärvi
Vasikan juottaja 1934 (?), Forssa
J. H. Erkon patsas 1937, Orimattila
P. E. Svinhufvudin syntymäkodin muistomerkki 1937, Rapola
Hitsaajapatsas, Hetekan pääportin edessä 1948
Hämeenlinnan kaup. 300-v. mitali 1938 
Suomen Maakirjan 400-v. muistoraha 1939
Larin-Kyöstin syntymäkodin muistomerkki, 1949, Hämeenlinna
Vasikanjuottaja 1940-54, Hämeenlinna 

Lähteitä: 
Jutikkala, Sääksmäen pitäjän historia 1934
Kuuliala, Hohteessa menneiden kauniiden kesien 1992
Selin, Sääksmäen pitäjän historia II 1982