Sääksmäen rakki housuissa

Kuvan pystykorvasta ei tehty karvahousuja.

" Olisipa siellä Sääksmäellä tilaa! Kun on niin monta huonetta. Oikein tuuleuttaa itseään, huonojen tupakkain hajusta ja p(ie)rusta - ja syrenit, lemmikkipuut, lähistöllä. Ja rantaankin kuuluu olevan  melkoisen lyhyt matka, kertoi Kojo. Ja kun olisi seuraakin - tarkoitan, että teitä joskus voisin läsnäolollani (vaikenevalla ja jöröllä) ikävystyttää. Ja en, en minä sinne Savoon nyt, kun pitäisi se Putkinotko lopettaa. Ja olla vähän rauhassa. Niin että kyllähän minä Sääksmäelle. "
Joel Lehtonen Kalle Carlstedtille keväällä 1919


Kesä 1919 olikin kirjailija, runoilija Joel Lehtoselle työn täyteistä aikaa, kun hän viimeisteli Putkinotkoa Sääksmäellä. Lehtonen oli tutustunut Kalle C:hen pari vuotta aiemmin Wäinö Aaltosen ateljeessa. Yhteistyö alkoi Kallen kuvittaessa Lehtosen Kuolleet omenapuut (1918). Lehtonen oli yksi niistä, joka hankki itselleen oman paratiisin Sääksmäeltä. Lintukoto rakentui Pikku-Vohlin saareen, joka sijaitsi Kalle C:n saaren Iso-Vohlin vieressä. Novellikokoelmassa Korpi ja puutarha (1923) on kuvaus saaren isännästä kalastaja Westerlundista, ja kalastajan kuollessa Lehtonen onnistui hankkimaan saaren itselleen vuonna 1924.

Pikku hiljaa Lehtonen kunnostelee saaren rakennuksia, rakentelee aittoja ja laittaa puutarhaa. Välillä, rahapulassa, hän tuskastuu saareen, mutta useimmiten erakkomaja on "haavojen laastari", missä luonto on kauneimmillaan. Lintukoto (1927) on ylistys saaren kauneudelle. Lintukodossa vierailevat mm. Hellaakosket ja Veurot (postaus: Haluan kuvanveistäjäksi.) Lehtonen ammentaa lukuisiin teoksiin voimia ja aineksia omasta Lintukodostaan. Hyvästijättö Lintukodolle (1934) runokokoelman työnimenä oli Kuoleman triumfi. Saman vuoden marraskuussa kirjailija menehtyy.

Mikä olikaan se Sääksmäen rakki housuissa? "Et arvaa kuinka Sääskmäen rakki tekee hyvä housuissani!" No, se oli kylän koira, josta oli tehty Lehtoselle housut. Ja ne housut näkivät maailmaa, koska ne olivat Lehtosella jalassa kirjoitushetkellä Pariisissa!

Pikku-Vohlin saari on nykyisin yksityiskäytössä.

Wikipedia: Lintukoto on myyttinen paikka, joka sijaitsi suomalaisen kansanperinteen mukaan kaukana etelässä ja lounaassa, maailman reunalla tai kohdassa, jossa taivaankansi ja maanpinta kohtaavat. Muuttolinnutlinnunrataa seuraten, ja ihmissielukin saattoi ehkä vaeltaa sinne kuoltuaan. Lintukodossa kaikki oli pientä, johtuen ehkä taivaankannen reunan läheisyydestä ja ahtaasta tilasta. Lintukoto saattoi sijaita myös taivaankannen reunojen ulkopuolella, jolloin sinne pääsi kulkemaan taivaankannen reunan ali, ikään kuin teltan helman alta. 

Kirjailijoita, runoilijoita, lehtimiehiä, jotka ovat asuneet ja kyläilleet Sääksmäellä:
HUOM! Listassa ei ole kaikkia alueella vaikuttaneita kynäniekkoja. 

Tuomas ja Helena Anhava: Helenalle (o.s. Pohjanpää) Sääksmäen Kalalahden Mäkihuvila oli tuttu paikka hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kalalahden tunnelmat ikuistuivat useisiin pariskunnan kirjallisiin teoksiin.

K.A. Gottlund: Suomen kielen esitaistelija, poikkesi Ritvalassa 1824. Maanitteli heinäkuussa kylän tyttöä esittämään helkakulkueen, joka tapahtuu normaalisti toukokuussa, ja julkaisi helkalaulut 1832 Otavan II osassa.

runoilija Bertel Gripenberg asui nuoruudenrakastettunsa Hannan kanssa Huittulan Pohjassa (Ala-Pohjan huvila tuhoutunut) ja myöhemmin Saarioispuolella Tarttilassa Maastolpan talossa (1918-27), viljeli maata ja harrasti puutarhan hoitoa. Metsästys oli pariskunnan yhteinen harrastus, vaimo oli kuulema etevä ampuja. Rouva Gripenberg oli vilkas ja temperamentikas, kerrotaan, että hän olisi ajanut ponillaan sisälle saliin asti.

runoilija Aaro Hellaakosken perhe vietti kesän 1928 Sääksmäen Kalalahdessa. Kesästä muodostui Hellaakosken sanoin "kesien kesäksi"ja "Se kesä  oli kokonaisuudessaan kuin juhlaa" - niin onnellista aikaa perhe vietti. Kauniit kesäpäivät vietettiin uiden, soutaen, seurustellen ja kävellen - perhe käveli Toijalaan asti ruokakauppaan. Tuona kesänä Kalalahdessa syntyy "runojen runo" eli Hauen laulu.

näytelmäkirjailija Lauri Haarlan vaimon Tyynen Haarlan ohjauksessa saatettiin itkut tirauttaa ihan oikeasti. Tyyne oli nimittäin ohjaajana ankara. 1930-luvun puolen välin Sääksmäen Kelhin talossa näyteltiin kesänäytelmiä innokkaasti ja kesällä 1935 harrastajateatterilaiset pyysivät Tyyneä ohjaajaksi. Sanonta 'itku pitkästä ilosta' kääntyikin toisin päin, kun paikallislehti hehkutti onnistunutta kesänäytelmää. Sillä välin, kun Tyyne topakasti ja tomerasti ohjasi, Lauri tutustui paikallisiin ja keräsi taustatietoja romaaniinsa Ritvalan ilovalkeat (1943), joka ilmestyi vuosi ennen kirjailijan kuolemaa.

Hilda Huntuvuori: opettaja, kirjailija,opetusneuvo; teki elämäntyönsä Sääksmäellä. Ennustajaeukko oli lausahtanut pienen tytön kehdon ääressä: "Tällä lapsella tulee olemaan nokk' kirjass' ja pänn' kädess'." Ja toteenhan se ennustus kävi! Hilda kirjoitti parisen kymmentä teosta, joista suurin osa käsitteli keskiajan historian tapahtumia ja henkilöitä. Romaani Suuri unelma kertoo 1300-luvun Suomesta.

Mielikki Ivalo: kuvanveistäjä Emil Wikströmin tytär, suurlähettilään vaimo, joogaopettaja; kertoo lapsuusvuosien elämästään Visavuoressa kirjassa Visavuoren paljasjalka (1984). Rouva Suorasuuna tunnettuna Mielikki ei taipunut perinteiseen diplomaatin rouvan rooliin.

kirjailija Viljo Kojo: Kalle Carlstedtin ystävä vieraili muutamana kesänä Sääksmäen Huittulassa; tutki tarkkaan maaseudun henkilöitä; kuunteli tarinoita ja tallensi niitä omiin kirjallisiin teoksiin mm. novellikokoelmassa Aurinko, kuu ja valkoinen hevonen (1919) mainitaan nimilehdessä Ananiaksen kyläkahvilassa kuultua juttua (lue postaus: Emäntä-Virtanen). Kiusauksesta kirkkauteen (1922) ja Suruttomain seurakunta (1921) teokset liittyvät myös taiteilijaboheemien elämään Sääksmäellä.

A.V.Koskimies: tiedemies, opettaja ja runoilija; asusteli 20-vuotta nuoremman Ilta-vaimonsa kanssa Valmarinniemessä 1890-1920-luvun alkuun asti. Valmarinniemessä vierailivat mm. Eino Leino, Larin-Kyösti, Kasimir Leino, Paavo Kajander, Gustaf av Numers, Toivo Lyy, Carolus Hidern, Teuvo Pakkalen, Alma Söderhjelm, Lauri Poijärvi, etc. Runoja kirjoitti myös Ilta Koskimies, joka toimi 30-luvulla Suomen eläinsuojeluyhdistyksen lehden päätoimittajana.

Larin-Kyösti (Gustaf Larsson): vieraili Koskimiesten luona Valmarinniemessä, iloisten rallatusten, humorististen maalaiskuvien ja haikeiden lemmenlaulujen balladien tekijä, sanoittanut mm. Pimpula pampula paimenpoika, Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö,  Itkevä huilu, Reppurin laulu, Vappulaulu. Vieraili Sääksmäellä viimeisen kerran vuonna 1947 Carlstedteilla. Vuotta aiemmin hän omisti runon Kylän ääniä Valkeakosken Sanomille. Viimeisinä Sääksmäen kesinä Larin-Kyösti luonnosteli näytelmää, joka kertoi sääkmäkeläisistä niskuroivista talonpojista ja pannan julistamisen uhkauksesta 1340.

Elias Lönnrot: 1831 vaelsi jalan Huittulasta Ritvalaan ja kirjoitti matkastaan Helsingfors Morgonbladetiin. Kertoo samassa artikkelissa Ritvalan helkajuhlien vietosta.

Emil Nervander: taidehistorioitsija, museomies, teatterikriitikko ja kirjailija; oli Voipaalan isännän majuri Frans Nervanderin veli; asui Voipaalassa kesäisin ja jouluisin. Perusti yhdessä ystävien kanssa Teatteriyhtiön (1867) ajatuksena edistää suomenkielistä näyttämötaidetta Sääksmäellä.

Severi Nuormaa: Päivölän kansanopiston ensimmäinen johtaja, lehtimies,runoilija, idealisti ja humanisti.

Viljo Siivola: teatterineuvos, kirjailija, näyttelijä; oli tunnettu hahmo Valkeakoskella ja Sääksmäellä. Muistelmateos Myllykylästä maailmalle kuvaa elävästi ja hauskasti kirjoittajan taivalta kotikylästä Työväen akatemiaan ja sieltä teatteriestradeille. Tuntemattomassa Sotilaassa (1955) Siivola esitti Mäkilää.

Mauri Sariolan tuotantoa on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta! Sariola oli Komisario Susikosken isä, eikä hän ollut pelkkä dekkaristi vaan Sariola suomensi kymmenkunta englanninkielistä romaania. Sariolan harrastuksiin kuului alamaailman elämästä poimittu uhkapeli ja viski sekä lotto, shakki, tietokilpailut, matkustelu. Sariolan perheen kotitalo oli Sääksmäen Tarttilassa.

Hartikka Henrikinpoika Speitz: syntyi Liuttulan kartanossa 1591; suomensi mm. Kustaa II Aadolfin sotalain (1621) eli Speitzin ansioksi luetaan siis ensimmäisenä suomeksi painettu erityisalan lakikirja. Tämä uppiniskainen oikeustaistelija välttyi kuolemantuomiolta, mutta isui Hämeen linnan tyrmässä missä jatkoi suomentamista. Kotiseudustaan ylpeä mies liitti mielellään nimikirjoituksensa perään latinankielisen maininnan Sexmontanus eli sääksmäkeläinen.

pilapiirtäjä Kari Suomalainen: vietti lapsuuskesät Visavuoressa ja myöhemmin muutti Visavuoren Alataloon; julkaisi elämänsä aikana lähes viisikymmentä kirjallista teosta, joista osa on romaaneja, päiväkirjanomaisia tarinoita ja näytelmiä. Kari laajaan piirroskokoelmaan voi tutustua Visavuoren Kari-paviljongissa. Karin vaimo Lippe Suomalainen on kirjoittanut muistelmateoksia vuosistaan Karin kanssa. Viimeisin julkaisu Elämässä kiinni (2009) on elämänmakuinen omaelämänkerta.

Lähde:
Kuuliala, Varrella Sääksmäen vienojen vesien, 1988